Lööpin syksy: Vuosijuhlat ja noin 30 muuta tapahtumaa

Lööpin syksy oli täynnä menoa ja melskettä. Syyslukukauteen mahtui sekä uusia tapahtumia että vanhoja suosikkeja.

Fuksit saapuivat tavalliseen tapaan elokuun lopussa ja tutorit Jari ja Johanna ottivat uudet tulokkaat suojiinsa. Ensimmäisten viikkojen aikana käytiin ahkerasti infoissa ja vietettiin aikaa porukalla. Fuksiaisia vietettiin perinteiseen tapaan rastien merkeissä ympäri kaupunkia ja illan päätteeksi saunottiin. Vanhempiin opiskelijoihin tutustuttiin Mörköoopperassa, jonka ohjelmanumero pysyi tänäkin vuonna salaisuutena. Lööppi alkaa olla jo niin iso, että perinteiden muuttamista harkittiin vakavasti, mutta pitkän keskustelun jälkeen hallitus päätti pitäytyä perinteissä. Muita syyskuun tapahtumia olivat vaellusreissu Isojärvelle Jämsään ja tutor-Jarin organisoima Mario Kart -turnaus.

Syksyn isoin tapaus olivat kuitenkin Lööpin ja journalistiikan oppiaineen yhteiset 30-vuotisvuosijuhlat, joita juhlittiin syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Koko vuosijuhlia edeltävä viikko oli täynnä ohjelmaa. Se alkoi mörköoopperalla ja viikon aikana muun muassa sitsattiin Suomi100-teemalla, kokattiin yhdessä ruokaa sillistä varten ja käytiin Keskisuomalaisessa kuuntelemassa pakolaistoimittajien kokemuksia. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Vikesin ja Keski-Suomen Journalistien kanssa.

Vuosijuhlapäivänä lauantaina 30.9. juhlakansa kokoontui ensin iltapäivällä kaksituntiseen seminaariin Agoralle, jossa kaksi eri paanelia keskusteli journalistiikan ja journalismin historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Historiapaneelissa olivat mukana journalistiikan emeritusprofessori Raimo Salokangas, Ylen radio-ohjelmista tuttu Kirsti Pohjaväre, Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola ja Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg. Tulevaisuuspaneelissa puhuivat journalistiikan professori Mikko Villi, opiskelija Laura Kuivalahti ja toimittaja Janne Zareff. Paneelit veti opiskelija Suvi-Tuulia Nykänen ja seminaarin juonsi yliopistonopettaja Panu Uotila.

Illalla kaikki 217 juhlijaa palasivat Agoralle ravintola Piatoon juhlaillalliselle. Illan aikana kuultiin puheita, tervehdyksiä Lööpille ja oppiaineelle tärkeiltä yhteistyökumppaneilta, sekä musiikkia, ja syötiin hyvin. Lööppi jakoi myös 30-vuotisjuhlan kunniaksi ansiomerkkejä paljon ainejärjestön eteen töitä tehneille jäsenilleen. Tunnustuksen saivat entiset puheenjohtajat Saara Koho, Marko Ruonala ja Aki Jörgensen. Juhlan jälkeen jatkoille siirryttiin kaikkien journalistien vakiopaikkaan, Ylä-Ruthille. Seuraavana aamuna bussikuljetukset kyydittivät juhlijat vielä silliaamiaiselle Ladun majalle. Paikanpäällä oli mahdollisuus virkistävään saunaan ja paljuun, sekä paljon krapulaiselle juhlaväelle sopivaa ruokaa (siis pitsaa ja brownieita!)

Pyöreiden vuosien kunniaksi Lööppi toimitti juhlakirjan, jota myytiin vuosijuhlilla. Kirja sisältää sekä oppiaineen että ainejärjestön historiikin, että uratarinoita eri paikkoihin päätyneiltä entisiltä opiskelijoilta. Teoksen toimitti Laura Kuivalahti ja sitä voi edelleen tilata hintaan 10 euroa + postikulut.

Vuosijuhlat olivat kenties vuoden isoin ponnistus, mutta niiden jälkeenkin ollaan tehty aika lailla paljon asioita. Lokakuussa approiltiin sekä Kauppakadulla että Timessä, pidettiin viimekeväisen Vappuradion karonkka paljuineen kaikkineen ja pelattiin perinteiseen tapaan jalkapalloa muita viestijöitä vastaan (voitto jäi tänäkin vuonna vain moraaliseksi). Lisäksi vegeillassa kokkailtiin sienirisottoa, joka jakoi mielipiteitä, mutta kulttuuriministeri perusteli valintaansa sillä, että ”vegeillassa tulee myös maistella uusia makuja”.

Marraskuuhun mahtuivat sen sijaan Journalistiliiton perinteinen opiskelijaseminaari Helsingissä sekä uusi tapahtumatuttavuus, Viestijöiden oluenmaisteluilta Teerenpelissä. Kesätyöhakemusrutistukseen valmistauduttiin Suvi-Tuulia Nykäsen ja Jylkkärin päätoimittaja Jaana Kankaan ohjauksessa työhakemustyöpajassa ja kuun lopulla päästiin verkostoitumaan vielä Keskisuomalaisen perinteisessä kesätyöillassa. Marraskuussa käytiin tietenkin myös Suurella Journalistiristeilyllä, vietettiin viestijöiden pikkujouluja Ilokivessä ja Lööpin syyskokousta Opinkivellä.

Tapahtumakauden päättivät vielä mökkireissu Kotaniemeen ja kämppäappro. Huhhuh, että ehdittiin paljon. Keväällä tapahtuu taatusti saman verran – jossei enemmänkin!

Journalismin päivässä keskusteltiin työllistymisestä

Journalismin päivään osallistuivat Minna Markkanen, Riikka Maukonen, Laura Kuivalahti ja Heidi Järvenpää.
Journalismin päivään osallistuivat Minna Markkanen, Riikka Maukonen, Laura Kuivalahti ja Heidi Järvenpää.

Journalismin päivää vietettiin perjantaina 14. lokakuuta Helsingissä. Jyväskylästä oli saapunut paikalle neljä Lööpin aktiivista jäsentä, jotka kiersivät päivän aikana Journalistiliiton organisoimia seminaareja ja työpajoja. Nyt jokainen heistä kertoo, mikä tuosta päivästä jäi parhaiten mieleen. Päivän tunnelmia voit käydä lukemassa myös Twitteristä #JP16.

Riikka Maukonen: ”Kun Hesarin toimittaja Anna-Stina Nykänen avasi suunsa, muistin miksi tätä duunia haluaa ja pitää tehdä. Uravalmennus- ja cv-työpajoista sain vinkkejä, miten tätä duunia pääsee tekemään, ja kun iki-ihana opettajamme Panu Uotila piti opiskelijoiden puolia paneelikeskustelussa, näin jopa oman tulevaisuuteni näissä hommissa. Meikäläisen osalta Journalismin päivää voisi siis kutsua julmetunmoiseksi sukseeksi.”

Minna Markkanen: ”Ehdottomasti mielenkiintoisin asia Journalismin päivässä oli toimittajien turvallisuuteen pureutunut paneelikeskustelu, jossa oli keskustelemassa esimerkiksi valokuvaaja Niklas Meltio. Sain paljon irti myös urakehitykseen liittyvistä työpajoissa, erityisesti cv-ohjaus oli innostava. Lisäksi päivän päättänyt keskustelu kirjoittamisen tabuista oli viihdyttävä, varsinkin kun Peter Nyman hoiti hommansa vetäjänä niin hyvin.”

Laura Kuivalahti: ”Oli virkistävää pitkästä aikaa saada Twitter laulamaan kunnolla. Kävin mielenkiintoisia keskusteluja esimerkiksi itsensä brändäämisestä, ja pohdiskelin, miksi se tuntuu itsestäni niin vieraalta ja väkinäiseltä. Innostavat työnhakuun keskittyneet luennot saivat minut hetkeksi jopa odottamaan kesätyöhakujen alkamista sekä visuaalisen ansioluetteloni päivittämistä. Vielä kun keksisin, miten on mahdollista tehdä asiallinen, muttei kuiva video-cv.”

Heidi Järvenpää: ”Päivän aikana sain uskoa omaan tekemiseeni ja konkreettisia vinkkejä työnhakuun. Visuaalinen cv ei ole enää kaappiin piiloutunut mörkö. Työhakemuksissani ei muuten ikinä enää ole ainuttakaan konditionaalia.”

Lööppi edustaa jälleen Keski-Suomen journalisteissa!

Suvi-Tuulia Nykänen, Heidi Järvenpää, Laura Kangas ja Topias Peltonen edustavat Lööppiä Keski-Suomen journalistien hallituksessa.
Suvi-Tuulia Nykänen, Heidi Järvenpää, Laura Kangas ja Topias Peltonen edustavat Lööppiä Keski-Suomen journalistien hallituksessa.

Keski-Suomen journalistien hallituksessa on jälleen vahva Lööppi-edustus. KSJ:n vuosikokous valitsi 16.3. yhdistykselle uuden hallituksen, johon valittiin kolme lööppiläistä varsinaisiksi jäseniksi. Nämä jäsenet ovat Lööpin puheenjohtaja Topias Peltonen, ay-ministeri Laura Kangas ja kunniapuheenjohtaja Suvi-Tuulia Nykänen (joka onkin näissä hommissa jo varsinainen konkari). Lisäksi Lööpin kopoministeri Heidi Järvenpää valittiin varajäseneksi. Onnea valituille!

Miksi tästä pitäisi sitten välittää? Keski-Suomen journalistit on Journalistiliiton paikallisyhdistys, joka järjestää kaikenlaista ammattiyhdistystoimintaa Keski-Suomessa. Yhdistys järjestää mm. jokavuotisen Pressiklubin eli tapahtuman, jossa keskustellaan päivänpolttavista journalismiin liittyvistä aiheista. Yhdistys avustaa myös Lööppiä monien tapahtumien kanssa. Eikä tietenkään pidä unohtaa, että yhdistys omistaa kolme mökkiä Jämsän Kotaniemessä, aivan upealla sijainnilla aivan Päijänteen rannalla. Lööppi on muuten menossa sinne tänäkin keväänä!

Mikäli sinulla tulee ideoita vaikkapa Pressiklubin aiheeksi, kehitysajatuksia Kotaniemen mökeille tai ihan mitä tahansa paikallisyhdistykseen liittyvää, niin nykäise hihasta Suvi-Tuuliaa, Topiasta, Lauraa tai Heidiä!

Keski-Suomen journalisteihin voi tutustua myös yhdistyksen nettisivuilla.